Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

.

 [ Kirjoita ]

Nimi: Jessika

17.07.2016 10:02
Hevonen kiihdyttää vauhtiaan, se ponnistaa ja samalla minäkin nousen hieman satulasta hevosta myötäillen. Kaviot koskettavat uudestaan hiekkakenttää, hyppy onnistui. Hymyilin leveästi ja hidastin vauhtia taputtaen hevosta kaulalle, tiesin ettei Cimarron pettäisi minua.
- Sehän meni loistavasti! Christa asteli luoksemme kentän keskeltä. Kapusin alas satulasta huojentuneena siitä, että kaikki meni niinkuin piti.
Aamulla tänne tultuani Christa oli tarjonnut minulle kahvia, ja päädyimme juttelemaan ratsastusharrastuksestani niin että kahvit olivat päässeet jäähtymään. Miksen ollut ratsastanut vuosiin? Tuo piinaava kysymys johon oli kuitenkin pakko joskus vastata. Olin jo monet kerrat muodostanut tarinan jättäen kauheimman osan loppuun, ja joskus jättänyt lopun kokonaan pois. Christalle päätin kuitenkin kertoa. Olimme reippaina tallityttöinä ystäväni kanssa, tallin nuorimpia ja varmaan innokkaimpia. Meidät päästettiin kahdestaan maastoon, sillä olimme osoittaneet pitävämme hevoset hallussa. Kaverini halusi vähän haastetta ja ehdotti meitä ottamaan tallin vaikeimmat hepat, johon epäröinnin jälkeen lopulta suostuin. Ratsastus sujuikin hyvin, kunnes nostimmen laukan hypätäksemme, minä edeltä ja sitten kaverini. Kaiken piti sujua ihan niinkuin ennenkin, olimme hypänneet pari kertaa aiemmin. Mutta ne hypyt olivat rauhallisilla tammoilla, eivät vaikeasti hallussa pysyvillä oreilla. Ja minä putosin selästä, ori ei hypännytkään vaan teki äkkijarrutuksen juuri ennen hyppyä ja minä lensin sen pään yli maahan mahalleni. Tunsin järkyttävää kipua kiveen osuneessa kädessäni, ja myöhemmin paljastui että se oli murtunut. Kaverini huusi kauempana, että "takaisin selkään vaan". Onnekseni ori ei ollut lähtenyt mihinkään vaan seisoi yhä matalan esteen toisella puolella. Kiersin esteen sitä taluttaen ja nousin selkään, välittämättä kivusta joka pakotti minut irvistämään. Sitten kaverini tulee, hän oli parempi ratsastaja kuin minä. Hän patisti hevosen hyppäämään, hevosen jalat koskettavat maata, mutta pian tytön innostunut ilme katoaa kun hän jää liukastuvan hevosen alle. Minä hyppään kauhuissani hevoseni selästä kaverini huutaessa. Näppäilen puhelimeeni tallin numeron ja soitan sinne itkua tuhertaen. Olimme lähellä tallia ja tallinomistaja saapuu juosten paikalle, "soita hätänumeroon!" kuulen kaikuvat sanat jotka toistuvat yhä painajaisissani.

- Voi ei, hyppääminen taitaa siis olla sinulle arka paikka? Christa kysyy myötätuntoisesti hörpäten jo kylmää kahviaan.
Nyökkäsin, - Kaverini jalat halvaantuivat, hän on nyt pyörätuolissa
Hörpimme kylmää kahvia hetken hiljaisuudessa.
- Oliskohan mun aika jo hypätä? Pohdin ja suuni vääntyy virneeseen kun Christa selvästikkin ymmmärsi väärin ja ajatteli minun suunnittelevan itsemurhaa.
- Niin hevosella, hän naurahtaa, - voidaan aloittaa harjotteleminen vaikka heti?

Sitten olimmekin tässä, minä leveästi hymyillen onnistuneen hypyn jälkeen. Päätin mennä vielä toisenkin kerran, tämä onnistuu tämä onnistuu tämä onnnistuu, hoin itselleni samalla kun keskityin tarkkaavaisesti tekemisiini. Taas Cimarron ponnistaa ja laskeutuu tasaisesti maahan, ja hymyni loistaa kuin Naantalin aurinko. Christakin hymyili nähdessään kuinka iloinen olin. Taputin hevosta kaulalle ja kehuin sitä. Päätimme lopettaa tunnin onnistuneeseen suoritukseen, ja olimme ennen hyppyjä ratsastaneet jo pitkään odottaen että uskaltaisin hypätä. Hiekkakentälle astuessani jalat tuntuivat heikoilta, olin kuitenkin jännittänyt hyppyjä. Silitin vielä Cimarronia, se vaikutti nauttivan siitä. Otin varusteet pois ja vein Cimarronin riimussa laitumelle. Kun hevonen nautti olostaan laitumella minä siivosin karsinan. Kävelin laitumelle ihailemaan hevosia, ja kuinka ollakkaan Cimarron oli löytänyt sopivan mutalätäkön jossa piehtaroida. Hymähdin katsellessani kun se koivet ojossa piehtaroi. Pesisin sen ennen lähtöäni.

Sori vähän avonainen loppu

Vastaus:

Mahtava tarina! Saat 20 pistettä eli täydet pisteet!


Christa

Nimi: Jessika

12.07.2016 11:53
Astelin jännittyneenä kohti Metsämaan tallia, olinkohan ajatellut tarpeeksi kun olin innostuneena käynyt pyytämässä hoitohevosta ja saanut vielä myöntävän vastauksen. Oli lämmin kesäpäivä ja taivaalla keikkui vain muutamia pouta pilviä, samalla ilmassa kuitenkin tuntui kosteus. Ehkä illalla alkaisi ukkostamaan. Saavuin pihaan ja saatoin haistaa heinän tuoksun, olin varmasti oikeassa paikassa. Cimarron, maistelin sanaa hiljaa suussani. Se oli hevosen nimi, upeimman nähneeni hevosen. Mutta olin nähnyt sen vain kuvissa, Christan kertoman mukaan se oli rauhallinen ja ihmisrakas, mutta entä jos se oli vain houkuttelua ja sieltä paljastuisi pukitteleva ja pureva kauhuus?
Äh nyt ei kannata ajatella pahinta, täytyisi vain mennä sisälle ja vaikka huikata rennosti että "täällä mä nyt olen" että minusta saisi parhaimman mahdollisen käsityksen. Että kaikki ajattelisivat, että siinäpä vasta on rento tyttö joka tietää tasan tarkkaan mitä tehdä, tuonkin ranskan letin hän varmaan väkersi vain sekunneissa.
Todellisuudessa minua jännitti, paljon. En ollut varma miten minun kuuluisi toimia tai mitä tulisi tapahtumaan, uudet tilanteet jännittävät minua. Olin tehnyt elämäni käsitreenin kun väkersin ranskanlettiä aivan liian pitkään, niin että minun täytyi tyytyä turhan pieneen aamupalaan.
Huokaisin syvään ja tarrasin henkisesti itseäni niskasta kiinni. Nyt minä menen sisälle ja olen ihan oma itseni, enkä tyttö joka tekee ranskanletin vain sekunneissa. Avasin oven ja samassa kuulin riemastuneen äänen: - Sinun täytyy olla Jessika!
Olin helpottunut kun minun ei tarvinnut huhuilla tai aloittaa keskustelua.
- Joo, minä se olen, kerroin ja tarjosin kättäni mutta Christa veti minut ystävälliseen halaukseen.
- Tervetuloa Metsämaan tallille! Hän hihkaisi. Hymyilin ja kiitin, onneksi Christa oli ystävällinen ja iloinen ihminen joka aivan varmasti osaisi pitää tilanteen kasassa. Christa esitteli minulle ensin paikkoja, Metsämaa vaikutti oikein kodikkaalta ja rohkaistuin vähän. Sitten oli hetki jota olin odottanut, sekä innolla että kauhulla. Näkisin Cimarronin, eli Mirrin ensimmäistä kertaa. Christa saattoi minut karsinalle ja jätti minut sitten yksin tutustumaan hevoseen.
- Hei, sanoin rauhallisesti lempeällä äänellä ja tarjosin tuomiani porkkanan palasia sille. Cimarron hamusi ne silkinpehmeällä turvallaan varovasti kädestäni ja uskaltauduin silittämään sitä. Mirrillä ei ollut mitään sitä vastaan, päin vastoin se nautti siitä. Christan kertomat puheet pitivät täysin paikkaansa, turhaan olin siitä stressannut.
- Mä olen sun hoitajasi, kerroin Cimarronille toivoen että se ymmärtäisi, mutta eihän se ymmärtänyt. Luulen kyllä että se oppii pitämään minusta ja meille muodostuu vahva side. Niin ainakin toivon. Katsoin upeaa hevosta enkä voinut olla hymyilemättä, miten mahtava tuuri minulla olikaan käynyt hoitohevosen suhteen.
Mirrin maastovarmuutta oli myös kehuttu, ja olin siitä innoissani. Aloitin harjaamaan hevosta. Sen jälkeen laitoin suitset joka sujui oikein mallikkaasti, satulan vyötä kiristäessä Mirri aloitti pullistelun, josta olikin jo etukäteen kerrottu. Olin googlaillut muiden kokemuksia tästä ja mieleeni oli jäänyt yksi vinkki "kutita hevosta vähän etukainalosta jolloin se hetkeksi hämmentyy ja unohtaa pullistelun" huokaisin helpotuksesta kun se toimi ja sain satulavyön ujutettua tarpeeksi kireälle, kuitenkin rauhallisin ottein.Otin ohjat käsiini ja talutin hevosen pois tallista, pysähtyen hetkeksi vain kuuntelemaan ääniä. Siitä oli aikaa kun olin viimeksi käynyt tallilla tai uskaltautunut hevosen selkään, joten aioin nauttia tästä täysin siemauksin. Christa käveli luokseni hymyillen kun huikkasin hänen nimensä.
- Ajattelin lähteä maastoon, onko teillä jokin merkitty reitti jotten eksy? menin suoraan asiaan.Christa nyökkäsi ja kertoi miten pääsisin reitille.
- Oletko varma että saat pidettyä Mirrin hallussa?
Tunsin punastuvani ja selitin: - en ole kyllä moneen vuoteen ratsastanut
- Jos mentäisiin eka tuohon kentälle ja voisin ohjeistaa sinua? Christa ehdotti ystävällisesti ja nyökkäsin helpottuneena. Siitä, etten ollut ratsastanut pitkään aikaan ei syntynyt isoa numeroa. Toivottavasti taidot olivat minulla vielä muistissa. Christa meni kentän keskelle ja odotti että minä kapuaisin Mirrin selkään. Noniin Jessika, hyvin se menee kyllä sinä vielä muistat, kannnustin itseäni. Ensin jalka jalustimeen, sitten ponnistus ja toisen jalan heitto toiselle puolelle. Ponnistin ja pian olinkin selässä, hieman tönkösti laskeutuen.
Mahtavaa nolasin juuri itseni.
- Tässä on vielä vähän treenattavaa.. mutisin häpeissäni, mutta Christan hymy ei hyytynyt.
- Ei se nyt niin huonosti mennyt, vähän nätimmin vain opettelet laskeutumaan selkään, hän kannusti. Lähdin menemään käyntiä muutaman kierroksen jonka jälkeen vaihdoin raviin, ke ven nys ke ven nys, toistelin mielessäni samassa tahdissa kun menin ylös alas keventääkseni Cimarronin taakkaa.
- Kevennyshän sujuu hienosti! Christa kehui saaden hymyn huulilleni. Laukka jännitti minua hieman, mutta siitäkin selvittiin.
- Etköhän sinä ole ihan valmis menemään maastoon, Christa hymyili kentän keskustasta minun pysäyttäessä hevosen, - käy neuvomani reitti, se ei ole liian pitkä.
Hymyilin ja nyökkäsin vastaukseksi. Pyysin Mirrin liikkeelle ja pian katosin kauniiseen metsämaisemaan. Menimme käyntiä, minä ihailin samalla paikkoja. Sitten nostin ravin, joka sujui aivan yhtä hyvin kuin kentällä. Sitten tuli pitkä suora pätkä ja halusin tuntea vauhdin huuman, nostin laukan. Cimarronilla on uskomattoman tasaiset ja pehmeät askeleet ajattelin ollessani laukkaavan hevosen selässä. Tallille päästyäni otin varusteet pois ja palautin kypäräni kaappiin josta olin sen ottanutkin. Hoidin Cimarronin loppuun ja läksin kotiin iloisena siitä että kaikki oli mennyt hyvin ja tulisi varmasti jatkossakin menemään.

(anteeksi tuli kauhea kiire joten tarina loppui vähän hassusti ja jäi tynkäksi! onko tarkoitus muuten kutsua Cimarroniksi vai Mirriksi? )

Vastaus:

Tosi hyvä tarina! Kerrottu todella yksityiskohtaisesti! Hienoa!
Saat kutsua kummalla nimellä vain
Saat 17pistettä

-Christa

©2017 Metsämäen Talli - suntuubi.com